koordinuatat: 57.282,36.429
Usťugi-kylä, Rameškin piiri.
Naine (šyn. 1893).
Nauhoitti G. N. Makarov da V. P. Tarasov vuodena 1960.
Kielen, literaturan da istorijan Nauhoitušarhiva – 124 (00:25 – 04:13).

Eńńein eľiäśśeh eľeťťih ukko da akka. Oľi heilä kolme veľľeštä.
Kakš oldih hajukašta, a kolmaš oľi, vroďe kuin gluuppazella häńdä kučuttih.
Ka, nu hyvä. Nyťťen vain veikot lähťietäh ohottuolla, а Vańua tädä houkkua,
häńdä kučuttih Vańakši. A Vańua šeśti ei oteta, kun on gluuppańe.
– Šie, – šanow, – miät tapat.
– Että ota, ńiin eľgiä ottakkua. Mie lähen ykśiin.
Ottaw ružjan i läkśi. Mäńi, a täššä ev edähänä oľi kiŕikkö, a kiŕiköššä
papit oldih. A šillä papilla oľi stuada. Šielä oľi stuada. Pappi paimendi žiivattua.
Papilla oľi äijä žiivattua. A hiän kuin mäńi šińńe tuhjoh, vašan, enžiśtäh lambahan iški, 
tappo. Toi koďih i šanow:
– Veikot, veikot, toittago työ midä?
– Emmä ńimidä, Vańa, tuonun.
– A mie toin.
– Min?
– Kai min! Kogonazen jäńissän.
– Mittyön jäńissän?
Kačo, mäńi, toi šieldä čerdakalda häńellä papin lammaš. Veikko i šanow:
– Midä šie ruat? Vet papilda lambahan tapoit.
– Eľgiä šanokkua, ev papin, mie mečäš tapoin.
No hyvä. Toispiänä läkśi, važan tappo. Tuaš veikot häńdä ei otettu. Tuaš
veikkoh tuldih da:
– Mi šie ruat? Vet papilda tapoit.
– Ei papin tapoin, mečäštä.
Pappi kaččow, što vähä ľiew žiivattua, ubavľajeca. Läkśi tsogordah, šeizuači
saduh, da i kaččow, konža tulow vora voruimah žiivattua. A Vańa mäńi da kuin
pappi bouguaw, i tappo. Tappo papin, toi da čerdakalla i pańi da i šanow:
– Veikot, veikot, toittago midä?
– Emmä tuonun ńimidä.
– A mie čortan toin.
– Mittyön šie čortan toit? Ka i missä on?
– Ka čerdakalla.
Toi šieľdä.
– Pappi! Midä šie ruavoit? Vet papin šie tapoit! Midä nyt meilä ľiew?
– Kuin on pappi? On čorta!
No hyvä, veikot šeńe uspokojiľiś. Ilda ľieńi, šežen papin otettih da
šillan alla i šuatettih. Šuatettih šillan alla.
– A nyťťen midä ruadua meilä?
Hiän tuľi suśiedah. Hiän šanow:
– Mie tämpiän oľiin ohottuolla da čortan šain.
Veikko i šanow:
– Eľgiä kuunnelgua. Hiän valehtelow. Ei praviľno šuanu, ei.
Pölläššyťťih veikot, oldih hajukkahat. No hyvä, hiän šilloin otti. Midä
ruadua?
Papaďi kaččow yöllä jo. On pappi, šillan alla löyveťťih, kuoľi. Nyťťen
keŕiäw pominkat. Kaikkie kuččuw, kaikkie prihodua. Pidäw kaikkie kuččuo. A
häńellä i šantah:
– Vańa, šie elä lähe pappie käťkimäh. Jeśľi šie lähet, meidä oven
sńimitäh. Ovenšuu otetah kuin, a šidä midä myö rubiemma ruadamah? Vet
kyľmämmä eľiäśśeh.
No hyvä, Vańa jäi koďih. Nyťťen ei otettu häńen. Lähťieťťih veľľet,
kaikiin lähťieťťih, štobi ei ťiettäiś, što papin tappo, na pohoroni.
Mänďih šińńe. A hiän otti, oven šogoroilda šai, da olgupiällä da i läkśi
šińńe že, tože pominaimah pappie. Tuľi šińńe, a šielä i šanotah:
– Vańa, a midä šie tuľiit ovenkena?
A hiän i šanow:
– Papie tappuamah ńiin mie, a pominaimah ńiin työ tuľija? Da?
Nu midä luaďie papaďilla? Ev midä ruadua, mi šie gluupašta otat? Istuoči
Vańa stolah, šöi, joi. I kaikki lähťieťťih dovoľnoit da nagretah:
– Ka, – šanow, – papin Vańa tappo, a myö pominaiččima kaikiin.
Kaikki.