koordinuatat: 57.282,36.429
Ust’ugi-kylä, Rameškin piiri.
Naine (šyn. 1893).
Nauhoitti G.N. Makarov da V.P. Tarasov vuodena 1960.
Kielen, literaturan da istorijan Nauhoitušarhiva – 124 (00:25 – 04:13).

En’n’ein el’iäs’s’eh el’et’t’ih ukko da akka. Ol’i heilä kolme vel’l’eštä.
Kakši oldih hajukašta, a kolmaš ol’i, vrod’e kuin gluuppazella hän’dä kučuttih.
Ka, nu hyvä. Nyt’t’en vain veikot läht’ietäh ohottuolla, а Van’ua tädä houkkua,
hän’dä kučuttih Van’akši. A Van’ua šes’tä ei oteta, kun on gluuppan’e.
- Šie, - šanow, - miät tapat.
- Että ota, n’iin el’giä ottakkua. Mie lähen yks’iin.
Ottaw ružjan i läks’i. Män’i, a täššä ev edähänä ol’i kir’ikkö, a kir’iköššä
papit oldih. A šillä papilla ol’i stuada. Pappi paimendi žiivattua. Papilla
ol’i äijä žiivattua. A hiän kuin män’i šin’n’e tuhjoh, enžis’täh lambahan
tappo. Toi kod’ih i šanow:
- Veikot, veikot, toittago työ midä?
- Emmä n’imidä, Van’a, tuonun.
- A mie toin.
- Min?
- Ka min! Kogonazen jän’issän.
- Mittyön jän’issän?
Kačo, män’i, toi šieldä čerdakalda hän’ellä papin lammaš. Veikko i šanow:
- Midä šie ruat? Vet papilda lambahan tapoit.
- El’giä šanokkua, ev papin, mie mečäštä tapoin.
No hyvä. Toispiänä läks’i, važan tappo. Tuaš veikot hän’dä ei otettu. Tuaš
veikot tuldih:
- Mi šie ruat? Vet papilda tapoit.
- Ei papin tapoin, mečäštä.
Pappi kaččow, što vähä l’iew žiivattua, ubavl’ajeca. Läks’i ogordah, šeizuači
saduh, da i kaččow, konža tulow vora voruimah žiivattua. A Van’a män’i da kuin
papin i tappo. Tappo papin, toi da čerdakalla pan’i da i šanow:
- Veikot, veikot, toittago midä?
- Emmä tuonun n’imidä.
- A mie čortan toin.
- Mittyön šie čortan toit? Ka missä on?
- Ka čerdakalla.
Toi šiel’dä.
- Pappi! Midä šie ruavoit? Vet papin šie tapoit! Midä nyt meilä l’iew?
- Kuin on pappi? On čorta!
No hyvä, veikot šen’e uspokojil’is’. Ilda l’ien’i, šežen papin otettih da
šillan alla i šuatettih. Šuatettih šillan alla.
- A nyt midä ruadua meilä?
Hiän tul’i sus’iedah. Hiän šanow:
- Mie tämpiän ol’iin ohottuolla da čortan šain.
Veikko i šanow:
- El’giä kuunnelgua. Hiän valehtelow. Ei pravil’no šano, ei.
Pölläššyt’t’ih veikot, oldih hajukkahat. No hyvä, hiän šilloin otti. Midä
ruadua?
Papad’i kaččow yöllä jo. On pappi, šillan alla löyvet’t’ih, kuol’i. Nyt’t’en
ker’iäw pominkat. Kaikkie kuččuw, kaikkie prihodua. Pidäw kaikkie kuččuo. A
hän’ellä i šanotah:
- Van’a, šie elä lähe pappie kät’kimäh. Jes’l’i šie lähet, meidä oven
sn’imitäh. Ovenšuu otetah kuin, a šidä midä myö rubiemma ruadamah? Vet
kyl’mämmä el’iäs’s’eh.
No hyvä, Van’a jäi kod’ih. Nyt’t’en ei otettu hän’en. Läht’iet’t’ih vel’l’et,
kaikiin läht’iet’t’ih, štobi ei t’iettäis’, što papin tappo, na pohoroni.
Mänd’ih šin’n’e. A hiän otti, oven šogoroilda šai, da olgupiällä da i läks’i
šin’n’e že, tože pominaimah pappie. Tul’i šin’n’e, a šielä i šanotah:
- Van’a, a midä šie tul’iit ovenkena?
A hiän i šanow:
- Papie tappuamah n’iin mie, a pominaimah n’iin työ tul’ija? Da?
Nu midä luad’ie papad’illa? Ev midä ruadua, mi šie gluupašta otat? Istuoči
Van’a stolah, šöi, joi. I kaikki läht’iet’t’ih dovol’noit da nagretah:
- Ka, - šanow, - papin Van’a tappo, a myö pominaiččima kaikiin.